Kanssaihmisistä ja kotiinpaluusta

Tällä erää sepän seikkailut Saksassa on ohi, ja sitä myöten blogin kirjoittaminenkin päättyy. Viimeisenä työpäivänä aloitin työt kuten normaalisti, hitsailin putkien päähän latanpaloja, joilla suljettiin putken toinen pää. Olin jo useampaan otteeseen harjoitellut yhden käden hitsausta, ja sillä tyylillä jatkettiin. Sain laput hitsailtua ja sitten herr Esser näytti minulle lehden tekemisen konevasaralla. Olinhan jo aiemmin takonut lehtiä, mutta tämä oli erilainen,  ja tosiaankin konevasaralla tehty. Taoin niitä sitten jonkin aikaa, ja sitten pomot veivät minut viimeisen päivän kunniaksi syömään. He kiittelivät kovasti työni jälkeä ja sanoivat että tulet sitten seuraavassakin harjoittelussa tänne meille. Ja todella mielelläni menisinkin! Ruokailun jälkeen kävimme vielä asennuksella ottamassa mittoja, ja sitten päivä olikin ohi. Sain mukaani pari pulloa skumppaa ja takomiani koukkuja, sekä mitan, jota olin käyttänyt. (Halusin sen itse muistoksi) Oli todella mukava kuulla olleensa hyödyksi ja tehneensä hyvää työtä.

Torstai-iltana ahdistuin suunnattomasti tajutessani että matkalaukkuni ei koskaan mahdu kiinni kaikkien kamojeni kanssa. Ensimmäinen punnitus antoi osviittaa 27kg... käsimatkatavaroihin varaamani laukku oli siinä vaiheessa jo täynnä. Puljailtuani hetkisen, sain laukusta vähän pois, mutta tilalle oli tullut ylimääräinen muovikassi. Päätin selvitellä asian lentokentällä, maksamalla ylimääräisistä kiloista. Kunhan ensin pääsisin kentälle. Olin torstai-iltana käynyt jo ostamassa junalipun ja selvittelemässä sopivan junan.

Perjantaiaamuna lähdin sitten hyvissä ajoin ensin ratikalla ja sitten metrolla. Saavuin juna-asemalle ajoissa, ja löysin oikean laiturin. Istuskeltuani hyvän aikaa käväisin katsomassa infotaulua.. minun junani alla oli teksti, jota en ymmärtänyt. Mieshenkilö tuli vilkaisemaan taulua ja kysäisin josko hän voisi kertoa mitä taululla lukee.. juna on peruttu, kertoi mies! Paniikin ensioireiden hiipiessä puseroon, näytin varmaan aika surkealta, koskapa mies pyysi odottamaan hetkisen ja katsoi sitten puhelimestaan minulle uuden kulkuneuvon lentokentälle! Kiittelin vuolaasti ja ryntäsin laukkuineni toiselle laiturille. Jotain meni kuitenkin pieleen, sillä hyppäsin miehen ehdottaman junan sijasta toiseen, jossa luki määränpäänä lentokenttä. Ajatuksenani että se olisi nopeampi... Eipä se ollut. Se oli metroa vastaava lähiliikennerutku, joka pysähtyi joka asemalla ja kiersi varmaan Sveitsin kautta. Mistään en löytänyt tietoa kuinka kauan matkassa menee.

Jännittäessäni siinä ehtimistä, junavaunuun tuli lipuntarkastaja. Minähän olin jo ostanut lipun, mutta se olisi pitänyt leimata junaan noustessa, arvatkaapa olinko leimannut! Tarkastaja siinä sitten pyyteli 40 euron tarkastusmaksua ja siinä vaiheessa nieletti jo vakavamman kerran. Itkuksi se muuttui kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun tarkastaja lykkäsi setelit takaisin käteeni ja sanoi leimaavansa lippuni jälkikäteen, tämän kerran! Pääsin siis jatkamaan jännittämistä punaisilla silmillä ja 20 minuuttia ennenkuin matkatavaroiden jättö olisi mennyt kiinni, saavuin kentälle juosten ja hinkuen, saadakseni kuulla että lentoni on myöhässä, ja jatkolennolle ehtimisestä ei ole varmuutta.

Lähdin jättämään ruumaan meneviä tavaroita, ja virkailija sanoi tällä kertaa tekevänsä poikkeuksen, eikä veloittaisi ylimääräisistä kiloista. Painelin kiitollisena turvatarkastukseen jossa selvisi että olin unohtanut ison vaatekoukun käsimatkatavaroihini. Eihän se läpi mennyt, vaan minut passitettiin uudestaan matkalaukkuselvitykseen, jossa sama ystävällinen virkailija teki vielä toisen poikkeuksen ja laittoi toisenkin laukkuni ruumaan. Ehdin koneeseen ja jatkolennolle ja pääsin ajallani kotiin, jossa oli iloinen joukko odottamassa :)

Nuo kolme ventovierasta ihmistä, jotka kohtasin kotimatkallani, pelastivat matkani ja päiväni kertakaikkiaan. Toivon osaltani voivani auttaa joskus jotakuta hikistä matkalaista, tai muuten pulaan joutunutta!

Tämä kuukausi Saksassa oli sanoinkuvaamaton! Seniori ja muut kaivautuivat sydämeeni ja jäävät sinne oppien ja matkamuistojen kanssa ikihyviksi. Kiitos kaikille, joiden ansiosta pääsin lähtemään! Jos ikinä sinulla on vastaavanlainen mahdollisuus, käytä se!

Uskottava se on, tämä loppuu perjantaina.

Rakkaat ystävät. Kuukauteni seppänä Saksassa on melkein ohi! En voi uskoa miten nopeasti aika on rientänyt, ja toisaalta mukaan viemisinä on valtava määrä oppia, muistoja,  naurua ja joskus vähän itkuakin. Olen erittäin onnellinen, että Niko kerran tammikuussa tuli sanomaan, että ne tarttis hänelle kämppäkaverin Saksaan. Siitähän se ajatus lähti, vaikka kämppäkaveruutemme kyllä teilattin ensi metreillä kun eihän tyttö ja poika voi olla kämppiksiä. Mitäs tässä on sitten viime kirjoittelun jälkeen tullut puuhailtua..

Perjantaina menimme tutustumaan paikalliseen berufsgollegeen, eli amikseen. Täällä on nk. Dual System, eli oppilaat käyvät muutaman päivän viikossa koulua ja loput ovat työssäoppimassa työpaikoilla. Koululla opiskellaan siis teoria ja töissä käytäntö. Koulu kestää noin 4 vuotta jonka jälkeen 55% opiskelijoista työllistyy yritykseen, jossa on ollut harjoittelussa. Tämä systeemi on kuulemma kehittynyt vuosisatojen kuluessa ja nään siinä todella paljon hyviä puolia! Noh, kuten sanottu, koulussa opitaan vain teoria ja koulun tilat olivat sen mukaiset. Kaikki opettajat joita tapasimme, ja jotka olivat vierailleet Omniassa, tuntuivat olevan kateellisia meidän koulumme tiloista, tai ainakin häpesivät omiaan. Minun mielestäni täysin turhaan, ei näitä kouluja voi oikein verrata samalta lähtöviivalta.

Kouluun tutustumisen jälkeen kävimme vielä eräässä yrityksessä katselemassa isoja laser-, plasma- ja vesileikkureita. Isoja levyjä käsittelivät...

Viikonloppu alkoi riehakkaasti, ensin työpäivän jälkeen valtavan kokoiseen ostoskeskukseen hämmästelemään (lue: kiroamaan matkalaukun painorajoja) ja illalla herr Jägermeisterin avittamana hippaamaan lähikuppiloihin. Lauantaiaamu olikin ihmeen hidas ja suorastaan veltto, ja tätä jatkuikin suunnilleen koko päivän. Kelikin oli kalsea, joten sisällä loikoilu ja lueskelu oli helpompi puolustella itselleen.

Sunnuntaiaamu valkeni kirkkaampana, tosin edelleen kylmänä. Päätin lähteä katselemaan Kölnin eläintarhaa, ja tulinkin viettäneeksi siellä monta tuntia katsellen eläimiä. Tarhalla oli paljon mielenkiintoisia otuksia, ja mietiskelinkin siinä kulkiessani että todella erilaisen näköisiä ja muotoisia eläimiä sitä onkin olemassa! Miettikäähän muurahaiskarhua, virtahepoa, kirahvia, pelikaania, elefanttia tai vaikkapa kaikkea kummallista mitä mereen mahtuu. Silti me ihmiset kiusaamme ja syrjimme vähänkin poikkeavan näköisiä kanssaihmisiämme. Tyhmää touhua.

Sunnuntaina ajelin vielä Rheinin yli eräänlaisella kaapelihissillä, mikälie sen virallinen nimi onkaan. Kaikkiaan siis rauhallinen viikonloppu, perjantaita lukuunottamatta.

Alkuviikolla olen tehnyt pajalla töitä uutterasti. Olen osalistunut parvekekaiteiden tekoon, korjaillut vanhoja takkaritilöitä ja autellut muutenkin missä vain voin. Torstainahan paikallisen sanomalehden edustaja tahtoi tehdä minusta jutun, ja oli kuullut että menemme Altenbergin (lähikylä) Domia katsomaan, treffasimme sitten maanantaina hänet kirkolla ja voi sitä pakkohymyilyn määrää.. lehti ei onneksi ehdi ilmestyä ennen lähtöäni...
Laitan tuohon alle taas muutaman kuvan, sitten lähden viettämään vapun päivää kylille.

Jaa, niin, täällähän on vappuaaton perinteenä, että kundit käyvät kaatamassa jostain koivun, koristelevat sen, ja vievät sen sitten sen tytön ikkunan alle josta tykkäävät. Mielestäni herttainen tapa, ja muutama koivunrunko tuossa illalla näkyikin kaupungilla. Muutoin vapun vietto oli ainakin tässä minun kulmillani aika rauhallisen oloista. Itse olin työpäivästä niin uuvuksissa, että kömmin vällyihin jo puolen yön paikkeilla. Aurinkoista vapun päivää Suomeen!